20.12.2015

NIIN

IMG_8909
IMG_8910

IMG_0810
IMG_8912 (1)

Kuvat - Milla 
Edit - Minä

Syksy on nyt tapulteltu. Jos voin sanoa suoraan, niin hiton syksy :-D Ja siitä on itseasiassa jotain, mitä haluan aiheesta jakaa täälläkin. Oon jauhanut täällä blogissa rohkeudesta, oivalluksista sun muusta ja allekirjoitan vieläkin kaiken kirjoittamani. Mutta kun oon miettinyt, että voiko kiireen lopettaa, on ollut aika naiivia ajattelua.

Jos oon ihan rehellinen, tää syksy on ollut aika vaikea. On haastavaa, kun on koko ajan jotain, missä pitäis olla ja mitä pitäis tehdä. Kun joskus ei huvittais olla missään ja olla tekemättä mitään. Yhessä vaiheessa meni kuukausi ohitte ilman yhtäkään OMAA vapaapäivää. Ja mä oon aina ollut sellainen tyyppi, joka ei elä kalenterin mukaan vaan joka elää päivä kerrallaan. Mun ystävät ja perhe on tiennyt sen ja oon ollut usein saatavilla esimerkiksi spontaaneille lounastreffeille tai kahvitteluille. Tänä syksynä en. Kuukausiin en oo pystynyt olemaan sellainen.

Mutta kuten aiemminkin oon sanonut, oon silti ollut onnellinen. Pakkohan sitä on olla! Kun mä herään uuteen päivään, teen päästöksen olla iloinen ja että haluan keskittyä ennemmin hymyilemiseen kuin masisteluun. Se on tietoisesti valittu olotila. Ja ihan vaan siksi, että mulla ei olis mitään aitoa syytä mököttää. Ei vitsit, mä saan opiskella, tehdä töitä ihanien ihmisten kanssa sekä rakkaita ihmisiä riittäis joka sormelle sekä varpaalle. Kyllä se väkisinkin hymyilyttää, vaikka vähän väsyttäis. Oon myös ymmärtänyt, että ei se "kiire" lopu. Vaikka sillä ajatuksella oon elänyt monta kuukautta - kohta helpottaa. Se ei ehkä oikeesti lopu, joten siihen on asennoiduttava uudestaan. Asennoiduttava niin, että se ei ahdista, vaan että se on mahdollisuus. Kyllä ahkeruus palkitaan, oikeesti. Ja kun muistaa olla kiitollinen ihan arkisistakin asioista, on helpompi pysyä positiivisena.

Oon myös oppinut koska eihän "vaikeissa" ajoissa ole mitään järkeä, jos niistä ei tajua oppia että tärkeintä on antaa itselleen armoa. Vaikka monesta suunnasta kyseltäisiin ja kyseenalaistettaisiin, pitää itse tietää missä mennään. Mulla on itseasiassa "suunnitelma" ens vuodelle, johon liittyy muutama värikynä ja kalenteri. Palaan siihen vielä täälläkin, jospa siitä olis apua myös muille! Sellainen suunnitelma, jonka avulla aion nähdä enemmän perhettä, ystäviä ja jos sitä kerkeis vaikka  useammin jumpallekin! Hahaha joo, käytin just sanaa jumppa :--D

Luojan kiitos tää syksy on nyt ohi ja JOULU häämöttää! IHANAA! Vai mitä? 

// Mutta tiedättekö mitä? Tästä mä saan voimaa! Mun rakkaasta pienestä blogista ja teistä. Kun saan jutskailla teidän kanssa; oli se sitten sähköpostilla, instagramissa tai kommenttiboksissa! Kiitos, että jaksatte lukea mun höpinöitä ja olla vastavuoroisia 


14 kommenttia:

  1. Ihailen sun kykyä kääntää stressaava ja kiireinen syksy kasvattavaksi kokemukseksi! Oot kyllä ihan huippu esikuva :) Kiitos ihanasta blogista ja rentoudu nyt kunnolla lomalla (toivon että sulla on tulossa sellainen :D )

    http://rosalias-inspirations.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, sellainen "kyky" vaatii kyllä aika paljon keskittymistä, mutta palkitsevaa :--) Kyllähän täälläkin tulee niitä päiviä, että vaan yksinkertaisesti kaikki ärsyttää, mutta onneksi harvemmin! Lomailla saan koulun puolesta, mutta työt jatkuvat. Mutta sekin tuntuu jo ihan luksukselta :-D

      Kiitos itsellesi kommentista ja vietä ihana joulu <3

      Poista
  2. Koitan niin ottaa susta mallia! :) Ihana positiivisuus.

    Huippua joulun aikaa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Posin kautta!! :----)

      Samoin sinulle rentouttavaa joulua <3

      Poista
  3. Toivottavasti saat nyt joulun alla lepäiltyä ja keräiltyä voimia tulevaan kevääseen :) Ihanaa joulua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän jouluna on samantien kolme päivää vapaata, joka tuntuu ihan älyttömän hienolle! :--) Kyllä tää tästä. Kiitos tsempeistä ja ihanaa joulua Miru<3

      Poista
  4. hitsi miten ihana postaus! itse taas olen ihminen joka toisinaan ihan nauttii siitä että saa olla kokoajan hössöttämässä joka paikassa hahh :D sun blogi on ollu pitkään mulle jonkinlainen inspiraation lähde ihan ylipäätään elämässä, jaksat aina olla niin äly positiivinen! kaikkea hyvää sulle ja vietä ihana joulu <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että uppos! :-) Oltais voitu vaihtaa paikkoja viime syksyks, jos tykkäät menosta ja meiningistä haha! Eivaan, kuten itsekin sanoit, se on toisinaan kyllä tosi jees :-)

      Oon todella otettu tästä, että saat inspiraatiota täältä. Tulee hyvä mieli, jos voin jollain tapaa "piristää". Kiitos Jonna! Sinne myös jouluterkkuja ♥

      Poista
  5. Ihania kuvia, vitsi tykkään sun tyylistäs kovasti ! ♥ hahah kuvailit just meikäläisen, en tajua miten on voinu olla niin hirvee kiire. Mut kun lupautuu kaikkea tekemään hyvää hyvyyttään ja opintopisteiden toivossa niin vähemmästäkin sitä kiirettä tulee... :D Mut onneks nyt on joulu ja loma, nautitaan ! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wuhuu, kiitos! Milla sai taltioitua fiiliksen aika hyvin :-) Joo, mä niin samaistun tohon että hyvää hyvyttään lupautuu tekemään kaikkea. Mutta sehän tarkoittaa sitä, että kerätään siis vaan hyvää karmaa ;-)

      Rentoudutaan nyt molemmat edes vähintään joulun aika ja sitten aloitetaan uus vuosi virkeänä! Mukavaa joulua sinne<3

      Poista
  6. Ihania kuvia ja muutenki tosi kivan olonen blogi!
    Mukavaa ja rentouttavaa joulua sulle!:)

    http://sofia-emilia.blogspot.fi/

    VastaaPoista